Edvard Asp

Aineisto

Henkilön nimi

Edvard Asp

Biografia

Isa Aspin veli Edvard valmistui ylioppilaaksi Oulun Suomalaisesta Yksityislyseosta erinomaisin arvosanoin vuonna 1890. Vuosina 1901–1903 hän opiskeli Helsingissä Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa. Edvard Merikari työskenteli aluksi kotiseudullaan Puolangalla maanviljelijänä. Vuosina 1895–1901 hän toimi eri paikkakunnilla muun muassa opettajana, kunnes muutti perheineen Helsinkiin keväällä 1902. Sittemmin hän työskenteli Uuden Suomettaren toimittajana.

Edvard Merikari asui Yhdysvalloissa vuosina 1907–1912. Pohjois-Amerikasta palattuaan Edvard Merikari toimi Suomen Lähetysseuran kustannusliikkeen päätoimisena hoitajana vuosina 1912–1917. Tämän jälkeen hän toimi valtioneuvoston kirjapainon kirjanpitäjänä vuosina 1917–1936, ja jatkoi samalla sivutoimisena työtään Suomen Lähetysseuran palveluksessa. Hän työskenteli myös sanomalehti Kalevan avustajana. Hän oli matrikkelikirjailija ja runoilija. Edvard Merikarille myönnettiin kamreerin arvonimi ansioista talouselämän saralla.

Edvard Merikari oli naimisissa kahdesti. Edvard vihittiin I avioliittoon 1894 Ida Heikkisen (1872–1931) kanssa. Edvard vaihtoi 1.5.1903 perheen sukunimeksi Merikari. Perheeseen otettiin kasvattitytär, joka sai myös nimen Merikari. Jäätyään ensimmäisestä avioliitosta leskeksi hän avioitui toisen vaimonsa diakonissa Maria Amalia Kallentytär Mikkolan (kirkonkirjoissa käytetty sukuna myös Ylitalo, 1891–1965) kanssa 1931.

Merikaria on muistokirjoituksissa kuvailtu hyväsydämisenä, huomaavaisena ja vaatimattomana ihmisenä, jolle oli suotu opillisen tietopohjan lisäksi avara mieli ja laajalti sydämen sivistystä.

Lähteet

Setälä, Helmi, Isa Asp: nuoren pohjalaisen runoilijaneidon elämäntarina. Helsinki: Otava 1912; Jaakko Aspista sukututkimus, keskustelu Suku-Forumilla, http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=1731&page=6; http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/Merikari_Edvard; Jokinen, Leena, Katsaus Isa Aspin esivanhempiin. 13.12.2018.

Syntymäpäivä

2.4.1869

Kuolinpäivä

8.5.1953

Syntymäpaikka

Suomussalmi

Kuolinpaikka

Ii

Asema tai ammatti

Toimittaja, kustannusliikkeen hoitaja, kirjailija, runoilija

Isä

Etunimet

Edvard

Sukunimi

Asp
Merikari

Julkaisut

Yhdysvalloissa: Valkoista orjuutta vastaan; Kuvauksia Suomesta.

Kaksi kukkaa. Suomen lähetysseura, Helsinki 1916; Pahantekijästä oppia saamassa. Suomen lähetysseura, Helsinki 1917; Pieni todistaja eli miten Metsälän lähetysompeluseura syntyi. Suomen lähetysseura, Helsinki 1918; Suuri usko toisten hyväksi. Suomen lähetysseura, Helsinki 1927; Perintöosasi. Suomen lähetysseura, Helsinki 1928; Tie on auki. Suomen lähetysseura, Helsinki 1930; Herrassa on pelastukseni. Suomen lähetysseura, Helsinki 1932.

Linkitetyt aineistot

Suodata kentän mukaan

Child Of
Nimeke Kentän näytettävä nimi Tyyppi
Jaakko Asp Lapsi Person
Liisa Puhakka Lapsi Person
Grandparent Of
Nimeke Kentän näytettävä nimi Tyyppi
Heikki Kinnunen Lapsenlapsi Person
Fredrik Asp Lapsenlapsi Person
Sibling Of
Nimeke Kentän näytettävä nimi Tyyppi
Isa Asp Sisarus Person
Helena Asp Sisarus Person
Vilhelm Asp Sisarus Person
Kustaa Asp Sisarus Person
Fredrik (Jaakonpoika) Asp Sisarus Person
Elisabeth (Betty) Asp Sisarus Person
Jaakko (Jaakonpoika) Asp Sisarus Person
Amalia Asp Sisarus Person
Oskar Asp Sisarus Person
Ida Asp Sisarus