Seminaarin omat rakennukset

1882 Seminaarikampus

Kaupungin lounaispuolella Harjupellon alueella maapohja ei ollut tarpeeksi luja. Hiekka ja savikerrokset vaihtelivat. Kun naisosaston asuinrakennusta eli nykyistä Educaa rakennettiin, se sai halkeaman ja lasarettisuojan kivijalka särkyi. Seminariumin juhlasalin alla oleva holvirakenne halkeili. Ja sitten sortui!

Sortumista ja niiden aiheuttamista lisäkustannuksista keskusteltiin kärkkäästi lehdistössä vuonna 1882. Puhuttiin miljoonarakennuksista – ja tälle projektille olikin myönnetty 840 000 markkaa. Mutta seminaarin johtaja Leinberg huomautti, ettei Suomen kansansivistystarpeita palveleviin rakennuksiin ollut käytetty sen enempää rahaa kuin yhteen asevelvollisten kasarmiin maaseudulla. Ja kasarmimaisuudesta rakennuksia tämän jälkeen haukuttiinkin – mikä ei ollut täysin tuulesta temmattua.

Arkkitehtina toiminut helsinkiläinen Konstantin Kiseleff oli lähtöisin venäläis-suomenruotsalaisesta sokeritehtailijan perheestä. Hänen suunnittelemansa rakennukset edustavat aikansa käyttöarkkitehtuuria, vaikka kuluneet vuodet, sijainti ja vertailukohtien harveneminen ovatkin tuoneet niille esteettistä lisäarvoa. Myös ajan teollisuusarkkitehtuuri oli tällaista pelkistettyä uusrenessanssia. Huomiota kuitenkin kiinnittävät herkkä tasapaino ja hyvin pienet, pilkotut elementit. Seminaarin kampukselta tarkastellen rakennukset myös sijoittuvat toisiinsa ja maastoon nähden luontevasti. Ja alun hankaluuksista huolimatta muurauksen ristilimitys on hyvin tehtyä ja kestävää. Yhteensä kuudessa kivirakennuksessa oli 160 huonetta ja niissä 222 tulisijaa. Alueella oli myös kahdeksan ulkohuonerakennusta ja yksi riihi.

Kun Aallon kampusta 1950-luvulla rakennettiin, vanhat seminaarirakennukset oltiin vähällä purkaa. Onneksi niin ei tapahtunut. Kiseleffin rakennukset ovat itsessään vaikuttavia, mutta muodostavat sen lisäksi upean taustan Aallon modernismin mestaritöille, jotka myös ovat saaneet vaikutteita Italian renessanssista. Aallon jälkeen Jyväskylän kampuksen rakennetun kulttuurimaiseman kerroksisuuteen nousi kolmas elementti: Arto Sipisen Mies van der Rohe -vaikutteiset 1970-luvun rakennukset.

Vuonna 1880 alueelle valmistunutta tekolampea ei enää ole. Joku keksi antaa tälle alun perin Kiseleffin rakennusten muuraustöitä varten luodulle altaalle nimen Moiris. Nimi juontuu Niilin suuresta, Fajumin keitaassa sijainneesta tulvajärvestä. Moirislampi sijaitsi nykyisten yliopiston museon ja konservatorion välissä. Lammelle viettävä rinne, lammen ympäri mäntyjen välissä pujotteleva hiekoitettu tie, rantaviivaa herkästi seuraava polku ja metsikköä heijasteleva tyyni veden pinta sekä tietysti pikkuruinen saari ja silta – ei ihme että Moirislampi nähtiin virkistäytymisen ja romanttisen kaipuun tyyssijana.

Hassinen, Pekka: Oi kuvatuksia ja mielijuohteita - Tarinoita Jyväskylän yliopiston ja sen edeltäjien vaiheista. Jyväskylän yliopiston museon julkaisuja 21. Saarijärvi 2013.