Nykukulttuurin julkaisusarja

Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisusarja perustettiin vuonna 1986. Sarja on monitieteinen ja tieteidenvälinen. Siinä ilmestyy tutkimuksia nykykulttuurista ja kulttuuriteoriasta. Myös modernin kulttuurin vaiheisiin liittyvät kulttuuri- ja sosiaalihistorialliset tutkimukset kuuluvat kustannuslistalle. Sarjassa julkaistavat käsikirjoitukset valitaan asiantuntija-arvioiden perusteella.

Lisätietoa julkaisusarjasta

Selaa julkaisuja

Uusimmat julkaisut

    Populismitutkimus on pääosin keskittynyt etsimään populismia määrittäviä yhteisiä piirteitä tai hahmottamaan populismia sosiaalisena logiikkana. Tässä kirjassa tarkastellaan populismin sisäisiä eroja. Populismi vaihtelee ensinnäkin kulttuurikontekstin mukana. Populistiset liikkeet ovat jopa yhteiskunnallisesti samankaltaisissa maissa, kuten Pohjoismaissa, yleensä varsin erilaisia. Toiseksi populismiin vaikuttavat merkittävästi sellaiset muuttujat kuin sukupuoli, luokka ja uskonto. Ja kolmanneksi populismin käsite sinänsä ”irti” tavalla, johon sopii Ernesto Laclaun populismiteoriasta tuttu termi ”kelluva merkitsijä”. Tämän kirjan otsikko, ”Populism on the loose”, viittaa yhtä aikaa kahteen eri kehityskulkuun – siihen, että populismi on levinnyt ja valtavirtaistunut nopeasti ja siihen, että sitä määritellään hyvin monilla eri tavoilla. Kirja pyrkii luonnehtimaan populismin monimuotoista ilmiötä eri suunnista, esimerkiksi kulttuurikontekstin, sukupuolen, viestinnän ja politiikantutkimuksen näkökulmista. Kirjassa käsitellään populismia mm. Venezuelassa, Italiassa, Romaniassa ja Turkissa, mutta osa artikkeleista keskittyy Suomeen ja Perussuomalaisen puolueen nousuun tällä vuosisadalla. Eroavaisuuksia ja kontekstuaalisuutta korostava kirja on merkittävä kontribuutio nopeasti kehittyvän populismin tutkimuksen kentällä.
    Maamme romaani tarkastelee Suomen itsenäisyyden ajan romaania. Sitä käydään läpi vuosikymmenittäin, muutama teos kerrallaan. Klassikoiden ohella huomiota saavat myös vähemmän tunnetut romaanit. Suomalainen orjatyttö kohtaa Eevan luokan. Nuorena nukkuneen seurana on Uni. Simpauttaja saa rinnalleen Surupukuisen naisen ja Ihmisen joka järkkyi. Mukana on myös Kissani Jugoslavia, perässään Kvanttivaras! Selväksi käy, että maamme romaani saati sen esittämä suomalaisuus eivät ole yksituumaisia asioita. Lajista, kuten meistä, on moneksi.
    Elämyksellisyydestä on viime vuosikymmenten aikana tullut markkinoinnille keino erottautua ja houkutella kuluttajia. Elämyksellisyys kietoutuu talouden logiikkaan. Tätä yhteen kietoutumista on kuvattu sekä tieteessä että taloudessa elämystalouden käsitteellä. Elämykset kulttuurina ja kulttuuri elämyksinä -teos ottaa kriittiseen tarkasteluunsa elämystalouden osana kulttuuria – ja kulttuurin osana elämysteollisuutta. Kirjan keskeisiä kysymyksiä ovat: Miten kulttuuria tuotteistettiin jo ennen elämystalouden käsitettä? Kuinka sitä tuotteistetaan niin kutsutussa globaalissa kilpailukyky-yhteiskunnassa? Miten elämystalouden logiikan piirissä luodut kulttuuriset sisällöt, tuotteet, konseptit ja palvelut tuottavat nykykulttuuria ja muokkaavat sen merkityksiä? ”Empiiristen esimerkkien avulla teoksessa osoitetaan, miten kulttuuri, taide, elämyksellisyys, talous, imagot, julkisuus ja media kytkeytyvät vuorovaikutteisesti toisiinsa.
    Prekarisaatio ja affekti tutkii nykyisyyden tunnesävyjä ja aistimuksia. Osana poikkitieteistä tutkimushanketta se tarkastelee prekaaria kokemusta kahdeksan toisiinsa lomittuvan pienoistutkimuksen kautta. Kirjan tavoitteena on luoda sanastoa ja käsitteitä tilanteille, joissa modernia elämää kannatelleet instituutiot, kuten palkkatyö ja ydinperhe, eivät enää tarjoa elämälle ehdotonta perustaa. Aikaamme leimaa levottomuus ja tulevaisuuden näkymiä epävarmuus. Työn, hoivan ja koulutuksen rajat ovat hälventyneet. Epäonni on yksilöllistynyt. Millaisia ovat ne uudet käytännöt ja taktiikat, joilla ihmiset tekevät elämäänsä elettäväksi ja joilla usko tulevaan kaapataan takaisin taloudellisen arvon lähteeksi?
    Yhä useammat meistä napsivat kuvia lapsistaan, lomistaan ja lemmikeistään sosiaaliseen mediaan. Facebook tai oma blogi on avoinna pitkin päivää, ja huomaamme ajattelevamme keskellä elämän tohinaa: ”Millasen päivityksen tästä sais?” Ajatus ei ole edes kovin tietoinen, kun jo alamme sommitella elämän tapahtumia verkossa jaettaviksi mediateksteiksi. Elämäjulkaiseminen on yleistynyt Suomessa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Se on kulkenut käsi kädessä internetin laajenemisen ja yhtä helppokäyttöisemmäksi käyvän teknologian kanssa. Samalla olemme omaksuneet elämäjulkaisemisen kulttuurisesti. Sari Östmanin tutkimus tarkastelee tätä kehitystä Mikael Hårdin ja Andrew Jamisonin teknologian kulttuurisen omaksumisen teoriaa hyödyntäen. Tutkimuksessa osoitetaan kuinka elämäjulkaisijuuden henkilökohtainen omaksumisprosessi tapahtuu kolmessa vaiheessa. Alustavaa omaksumista seuraa syvenevä omaksuminen, jolloin toimijat laativat elämäjulkaisijuudelle sääntöjä ja oppivat ylläpitämään intiimiä tunnelmaa kertomatta itsestään kuitenkaan liikaa. Syväomaksumisessa elämäjulkaisijuus sisäistetään. Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin sosialisaatioteorian mukaisesti toimijatyyppi sisäistetään rooliksi, ja rooli edelleen osaidentiteetiksi. Mutta elämäjulkaisijan identiteetti – minuutemme päivitys – kurkistelee maailmaa muidenkin osaidentiteettien vuorolla. ”Millasen päivityksen tästä sais?” on ensimmäinen teos tekijän elämäjulkaisemiseksi nimeämästä ilmiöstä, jolla on niin merkittävä asema arjessamme, että se on alkanut muuttaa identiteettiämme.
    Maisemalla on merkittävä tehtävä kansallisuutta koskevien käsitysten luomisessa ja ylläpitämisessä. Mutta maisema ei ole vain paikka, vaan paikasta tulee maisema rajaamisen kautta. Rajaus ohjaa katseen maiseman reunoille, kehyksiin ja kehystämiseen. Se näyttää, kenen maisema on, kuka maiseman tekee ja mitä varten. Maiseman rajaaminen on valtaa. Maiseman käsite viittaa yhtäältä luonnonmaisemaan, toisaalta sen kuvalliseen esittämiseen. Monitieteisessä artikkelikokoelmassa Maisemassa – Sukupuoli suomalaisuuden kuvastoissa analysoidaan kansallisuuden kulttuurisia esityksiä rajattuina maisemina. Visuaalisen kulttuurin, kirjallisuuden, kulttuurimaantieteen ja sukupuolen tutkijat tarkastelevat artikkeleissaan maalauksien, elokuvien, elämäkertahaastatteluiden, romaanien, runojen sekä blogien visuaalisia, tekstuaalisia ja multimodaalisia maisemia. He kysyvät, miten maisemat esitetään ja miten niitä eletään. Sukupuoli on kirjassa näkökulma maisemaan. Artikkeleissa avataan maiseman esitysten sukupuolittumista, sukupuolen elämisen maisemia ja sukupuolimaisemien historiaa ja nykyisyyttä. Niissä tarkastellaan kansallispukuisen Suomi-neidon ja työtä vieroksuvan maalaismiehen hahmoja, erämaan maskuliinisia sankareita ja mystisiä feminiinisiä luonnonlapsia, naisten ja miesten representaatioita sodassa sekä kollektiivista muistia ja unohtamista. Kirja on tarkoitettu kaikille sukupuolen, seksuaalisuuden ja kulttuurin kysymyksistä kiinnostuneille. Se sopii kulttuurintutkimuksen, mediakulttuurin, sukupuolentutkimuksen ja taiteentutkimuksen oppikirjaksi.
    Nykyisiä miesten jalkapallon MM-kisoja voi kutsua keskitetyiksi mediaspektaakkeleiksi. Ne ovat myös merkittäviä vallankäytön areenoita. Kansainvälinen jalkapalloliitto, kisaisäntä ja televisio muodostavat jalkapallon MM-kisojen tuotanto- ja valtakoneiston. Miten valta toimii jalkapallon MM-kisoissa? Millaisia strategioita valtakoneistolla on rakenteiden uusintamiseksi ja omien etujensa ja intressiensä edistämiseksi? Mitä valta tekee näkyväksi ja mitä se jättää näkymättömäksi? FIFAn valtapeli on Suomen ensimmäinen väitöskirjatason tutkimus jalkapallon MM-kisoista. Se tarkastelee vuoden 2010 Etelä-Afrikan kisoja tuotantokoneiston näkökulmasta kriittisesti, monitieteellisesti ja erilaisia aineistoja yhdistellen. Tutkimuksen kuvaama vallankäyttö kiinnittyy FIFAn julkisivutyöhön, kisaisännän paikkabrändäykseen ja televisioinnin hegemonisoimaan maskuliiniseen ihanneruumiiseen. Kirjan keskeinen käsite on kameratietoinen performatiivisuus. Se viittaa tunteisiin vetoavan puhuttelemisen etukäteissuunnitteluun. Tutkimus osoittaa, kuinka asioiden suunnitelmallisen ja harkitun esillepanon tavoitteena on tuottaa valtakoneiston toivomaa kollektiivista muistia. Tällaisessa valtapelissä peitellään tapahtuman kyseenalaisia rakenteellisia ehtoja ja negatiivisia yhteiskunnallisia seurauksia.
    Homoseksuaalisuuden ja seksuaalisen toiseuden kuvaukset ovat olleet suomalaisessa kirjallisuudessa pitkään kartoittamaton alue. Identiteettipoliittisen ulostulokirjallisuuden perinteen puuttuminen ei ole kuitenkaan estänyt käsittelemästä aihetta. Mikko Carlsonin tutkimus suomenruotsalaisen kirjailijan Christer Kihlmanin tuotannosta pureutuu 1970- ja 1980-luvuilla julkaistuihin teoksiin, joiden ilmestyminen osui kiinnostavaan seksuaalipoliittiseen murroskohtaan. Millä tavoin normeja rikkova seksuaalisuus suhteutuu kulttuuriseen tilaan? Miten Kihlmanin teokset murtavat seksuaalista kahtiajakoa? Mitä ovat kaapista ulostulon erityiset kulttuuriset reunaehdot, kun suomenruotsalainen kulttuuri vaihtuu latinalaisamerikkalaiseen Argentiinaan? Monitieteinen kirjallisuusanalyysi hahmottelee kysymystä seksuaalisuuden, tilan, identiteetin ja luokan suhteista niin temaattisen ja kontekstuaalisen kuin lajiteoreettisen ja kerronnallisrakenteellisen analyysin keinoin. Tekstuaalisessa prosessissa kulttuurisesta, temaattisesta ja kerronnallisesta tilasta tulee toisiaan täydentäviä ja toisistaan erottamattomia.
    Ei tullut kumousta. Ei vaikka vasemmistoradikaali opiskelijaliike kapinoi, metelöi ja teki vallankumoustyötä vuosikausia innokkaasti, uhrautuvasti, teorianmukaisesti ja kurinalaisesti. Opiskelijaradikalismin aikakaudella 1960- ja 1970-luvulla tapahtui paljon. Jyväskylässä opiskelijat taistelivat ja kirjoittivat. He lakkoilivat, polttivat auton ja valtasivat yliopiston päärakennuksen. Opiskelijapolvi seurasi toista. Opiskelijaliike syntyi, tiivistyi, hajosi moneen suuntaan – ja lakkasi. Tutkimuksessaan professori Kustaa H. J. Vilkuna analysoi opiskelijaradikalismia paikallisena ilmiönä. Hän arvioi opiskelijaliikkeen poliittista kulttuuria, sen synty- ja kehitysprosesseja, rakenteita, identiteettejä, kielenkäyttöä ja yhteiskunnallista merkitystä. Tutkimus on ensimmäinen kattava esitys 1960–1970-luvun opiskelijaradikalismista Suomessa.
    Tangomusiikki ilmiöineen on keskeinen osa suomalaista musiikkikulttuuria. Suomeen tango rantautui jo vuonna 1913, mutta varsinaiseen roihuun tango ilmiönä leimahti 1950- ja 1960-luvuilla. Suomalainen tango on leimautunut perinnekulttuuriksi, joka ei ole kuollut, vaikka sitä ajoittain onkin oltu valmiita hautaamaan: tuoreus on sen vahvuus. Tässä kirjassa joukko musiikintutkijoita lähestyy tangoa Suomessa useista näkökulmista: historiallisesta, kulttuurisesta, musiikkianalyyttisestä, taloudellisesta ja paikallisesta. Näin kirja pyrkii luomaan kokonaisvaltaista kuvaa suomalaisesta tangokulttuurista ja sen sidoksista suomalaisuuteen. Kirja on ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys aiheesta ja tarjoaa pohjan uusille ajatuksille sekä tangosta että Suomesta. Kirja on tarkoitettu kaikille suomalaisesta tangosta kiinnostuneille alan harrastajille ja ammattilaisille.
    On sanottu, että integroituvalla Euroopan yhteisöllä ei ole valmiiksi muotoutunutta poliittista kieltä, vaan sen täytyy keksiä sellainen. Yksi uuden kielen uusista sanoista on unionikansalaisuus. Uudissana otettiin virallisesti käyttöön samassa Maastrichtin sopimuksessa, jolla Euroopan unioni perustettiin vuonna 1992. Sopimuksessa myös kulttuuri virallistettiin yhdeksi EU:n politiikkalohkoksi. Tässä kirjassa kansalaisuutta tutkitaan EU:n kansalaisuus- ja kulttuuriohjelmien kautta. Kansalaisuusmuotoilut eri toimielinten asiakirjoissa ovat osa sitä käsitemurrosta, jossa Euroopan integraatio muokkaa uusiksi käsityksiämme valtiosta, hallinnosta, suvereniteetista – ja kansalaisuudesta. Keskiössä on kansalaisuuden yhteys kulttuuriin. Kansallisvaltiot muuttuvat globalisaation voimistuessa ja kulttuurisen moninaisuuden kasvaessa. Se on herättänyt kysymyksen, mitä tapahtuu kansalaisuuden ja kulttuurin suhteelle. Entä irtautuuko kansalaisuus tilasta? Politiikkaa, demokratiaa ja identiteettejä tarkastellaan nykyisin transnationaalisissa kehyksissä, ja Euroopan integraatio tuottaa uudenlaisia aluekonstruktioita ja rajanvetoja? Analysoimalla keskusteluja osallistumisesta, oikeuksista ja identiteetistä EU-asiakirjoissa Katja Mäkinen pyrkii selvittämään, millaiseksi ja kenen vallan välineeksi kansalaisuutta niissä muotoillaan ja miten unionikansalaisuudella vastataan EU:n demokratiavajeeseen ja legitimiteettikriisiin.
    ”Miksi se haluaa olla opettaja, kun se ei näytä opettajalta?” Opettajat on mielletty tietynlaisen käyttäytymisen ja näyttäytymisen perusmalleiksi, ja siitä poikkeaminen voidaan kokea epäilyttävänä. Tässä tutkimuksessa opettajat ovat toistensa katseiden kohteena ja kertovat, miltä opettajat saavat heidän mielestään näyttää. Kuva opettajasta on moninainen, osin ristiriitainen. Kouluissa käydään symbolista valtataistelua siitä, minkä näköiset, kokoiset ja millä tavoin pukeutuneet opettajat saavat näkyä. Tutkimus tuo esiin opettajien mielikuviin vaikuttavat perinteet ja ajan kauneusideaalit. Käsitykset eivät ole vain koulumaailman asioita; ne kertovat aikakauden arvostuksista ja ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Marjo Kamila on tarkastellut aineistoaan muun muassa visuaalisen kulttuurin tutkimuksen, sosiologian ja sosiaalipsykologian keinoin. Tutkimus tuo näkyväksi opettajan ulkoasun merkityksen osana ammattia ja avaa uusia näkökulmia opettajana olemiseen. Teos kertoo teoreettisesti pätevästi mutta yleistajuisesti siitä, millä tavoin opettajat laittavat toisensa visuaalisesti järjestykseen pelkkien katseiden ja satuttavien sanojen kautta.
Selaa aineistoja
saavutettavuusseloste