Juhani Siljo
Aineisto
-
Henkilön nimi
-
Juhani Siljo
-
Biografia
-
Juhani Siljo työskenteli Jyväskylän tieteellisessä kirjastossa 1915–1916. Aluksi hän asui Jyväskylässä sisarensa ja lankonsa, Emilia ja Martti Airilan talossa Seminaarinmäen läheisyydessä sijaitsevassa Älylän kaupunginosassa. Airila toimi tuohon aikaan sivutoimisena kirjastonhoitajana.
Juhani Siljo tunnetaan runoilijana erityisesti eettisestä kilvoittelustaan. Hän teki myös paljon muuta kirjallista työtä. Jyväskylän-vuosinaan hän avusti lehtiä ja lukemistoja, käänsi vieraskielistä kirjallisuutta, julkaisi tietokirjoja ja toimi Keskisuomalaisen sotakirjeenvaihtajana vuoden 1918 sodassa. Lisäksi hän toimi Tieteellisen kirjaston ensimmäisenä palkattuna virkailijana.
Jyväskylän tieteellinen kirjasto oli hiljattain 1914 tehnyt merkittävän suurhankinnan hankkiessaan konkurssiin menneen Minerva-antikvariaatin koko kirjavaraston. Siljo sai käyttää puolen vuoden ajan työpäivänsä näiden teosten lajittelemiseen viiteen osaan. Siljo valikoi taitavasti esiin Fennica-kirjallisuuden, jonka kokoaminen oli kirjaston tavoitteena. Kokoelma muodostaa edelleen Jyväskylän yliopiston kirjaston Fennica-kokoelman vanhimman perustan ja siinä on ollut nähtävissä Siljon jäljiltä ainutlaatuinen luokitus. Vastaavia kotimaisen kirjallisuuden varhaiskokoelmia on Jyväskylän lisäksi vain Helsingin ja Turun yliopistojen kirjastoissa.
6.6.1916 järjestetyissä kirjastotalon vihkiäisissä Martti Korpilahti lausui Siljon tilaisuuteen kirjoittaman runon ”Maailman kirja”. Runo ilmestyi myöhemmin kokoelmassa Selvään veteen (1919).
-
Lähteet
-
Nevala, Maria-Liisa: Siljo, Juhani. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 27.2.2019); Kirjasampo: Juhani Siljo; Runoilija Juhani Siljo 1888–1918. Kokoelmanäyttely kirjaston Ex Libris -näyttelytilassa (2. krs) 8.1.–31.8.2018.
-
Syntymäpäivä
-
3.5.1888
-
Kuolinpäivä
-
6.5.1918
-
Syntymäpaikka
-
Oulu
-
Kuolinpaikka
-
Tampere
-
Asema tai ammatti
-
Runoilija, kirjailija
-
Etunimet
-
Juhani Alarik
-
Sukunimi
-
Vuoteen 1906 Sjögren