Bo Lönnqvist (s. 1941) Etnologian professori
Bo Lönnqvist (s. 1941) Etnologian professori

Bo Lönnqvist (s. 1941) Etnologian professori

Henkilön nimi

Bo Lönnqvist (s. 1941) Etnologian professori

Biografia

Bo Hjalmar Lönnqvist toimi etnologian professorina Jyväskylän yliopistossa vuosina 1995–2004. Hänen vuonna 1972 ilmestyneen väitöskirjansa Dräkt och mode i ett landsbygdssamhälle 1870–1920 aiheena olivat kansanpuvut. Lönnqvist työskenteli muun muassa Suomen Akatemian tutkijana vuosina 1973–1990 ja Oslon yliopiston vierailevana professorina vuosina 1991–1992.

Bo Lönnqvistin tutkimus on painottunut suomenruotsalaisia käsitteleviin aiheisiin, Hänen tutkimusteemojaan ovat olleet muun muassa lasten- ja koulukulttuuri, teollisuusympäristöt, kartanot ja aateliskulttuuri sekä esinekulttuuri. Tutkimustyöstä on syntynyt suuri joukko monografioita ja tieteellisiä artikkeleita sekä suurelle yleisölle suunnattuja kirjoituksia.

Teoksen tekijä

Bo Lönnqvist (s. 1941)

Professori Bo Lönnqvist lahjoitti maalaamansa omakuvan Jyväskylän yliopistolle jäähyväisluentonsa yhteydessä 13.12.2004.

Teoksen valmistumisvuosi

2004

Käytetty tekniikka

pastellimaalaus