JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TAIDEKOKOELMA
Pero Luostarisen veistos Yliopistoportit (1987) sijaitsee yliopiston kirjasto Lähteen vieressä. Valokuva Riikka Mäkipelkola.
Jyväskylän yliopiston taidekokoelmassa on teoksia 1800-luvulta nykypäivään, pääasiassa suomalaisten taiteilijoiden töitä. Tällä sivustolla kerrotaan kokoelmasta. Yliopiston taidekokoelman alku oli sen edeltäjien, Jyväskylän seminaarin (1863–1934) ja Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun (1934–1966) kokoelmissa. Vuona 1966 korkeakoulu muuttui yliopistoksi. Osa teoksista on luokiteltu näiden oppilaitoksen historiallisten vaiheiden mukaan. Nykyään Jyväskylän yliopiston taidekokoelmaan kuuluu lähes 1300 teosta.
Yliopistossa taide voi olla esteettisenä ihailun kohteena, mutta myös muistuttamassa oppilaitoksen menneisyydestä. Etenkin muotokuvien tehtävä on kertoa ihmisistä, jotka ovat olleet tärkeä osa yliopistoyhteisöä. Yliopistotaiteen tehtävä on myös tukea yliopiston elämää ja tuottaa omalla tavallaan hyvinvointia, kenties herättää uusia ajatuksia.