Lauri Pihkala (1888–1981) Professori, Jyväskylän yliopiston kunniatohtori
Lauri Pihkala (1888–1981) Professori, Jyväskylän yliopiston kunniatohtori

Lauri Pihkala (1888–1981) Professori, Jyväskylän yliopiston kunniatohtori

Henkilön nimi

Lauri Pihkala (1888–1981) Professori, Jyväskylän yliopiston kunniatohtori

Biografia

Lauri "Tahko" Pihkala oli merkittävä suomalaisen liikuntakulttuurin vaikuttaja. Hän sai professorin arvon vuonna 1948, ja hänet promovoitiin Jyväskylän yliopiston kunniatohtoriksi yliopiston ensimmäisessä promootiossa vuonna 1969. Pihkalan urheilufilosofiaan kuului kantavana ajatuksena vahvistaa kansallista yhtenäisyyttä, parantaa maanpuolustustaitoja, kasvattaa nuoria ja lapsia sekä kohentaa kansalaisten yleiskuntoa. Hän kuului Suomen Ladun ja Suomen Urheiluopiston perustajiin.

Pihkala tutustui matkoillaan Yhdysvalloissa paikalliseen urheilukulttuuriin ja muun muassa baseballiin, jonka pohjalta hän kehitti pesäpallon. Hän oli Suomen pesäpalloliiton kunniapuheenjohtaja vuodesta 1932. Pihkala oli itsekin menestynyt ja innokas urheilija. Kilpaurheilussa hän menestyi parhaiten puolimailerina ja pikajuoksijana. Hänellä oli kahdeksan Suomen mestaruutta ja useita kansallisia voittoja.

Teoksen tekijä

Erkki Koponen (1899–1996)
Erkki Adolf Koponen opiskeli Taideteollisessa Keskuskoulussa vuosina 1915–1916 ja Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1916–1921. Koposen tuotantoon kuuluui paljon muotokuvia, ja hän teki myös useita monumentaalimaalauksia. Maalaamisen ohessa Koponen toimi piirtäjänä. Hän kuvitti Ollin (Väinö Nuorteva) pakinoita Uuteen Suomeen vuodesta 1927 lähtien, ja yhteistyö jatkui vuoteen 1966 saakka. Piirrosten määrä lienee ollut yli 30 000. Koposen kuvituksista tunnetuin on Mustapartaisen miehen hahmo.

Erkki Koponen toimi Suomen Taideakatemian koulussa taideopettajana vuosina 1947–1965 ja rehtorina vuosina 1956–1965 sekä opettajana Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1947–1950. Koponen oli uransa aikana aktiivinen jäsen taidealan yhdistyksissä. Hän oli Taidemaalariliiton puheenjohtaja vuosina 1950–1953 ja Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja vuosina 1953–1964. Hänen kaudellaan taiteilijoiden ammatilliseksi kattojärjestöksi muutetussa Taiteilijaseurassa toteutettiin monia taiteilijoiden kannalta merkittäviä hankkeita, muun muassa rakennutettiin tiloja taiteilijoiden käyttöön. Vuonna 1959 Suomen Taiteilijaseura alkoi julkaista Taide-lehteä, ja Koposesta tuli sen ensimmäinen päätoimittaja vuoteen 1964 saakka. Koposelle myönnettiin Pro Finlandia vuonna 1954 ja professorin arvo vuonna 1964.

Taideuran ohella Koponen tuli tunnetuksi pikajuoksijana. Urheilu-urallaan hän edusti Helsingin Kisa-Veikkoja. Hän voitti Suomen mestaruuksia 100 metrin juoksussa sekä viestijuoksussa ja edusti Suomea myös maaotteluissa.

Teoskuvan valokuvaaja: Johan Knaus

Teoksen valmistumisvuosi

1959

Käytetty tekniikka

öljyvärimaalaus