Aino Sallinen (s. 1947) Jyväskylän yliopiston rehtori
Aino Sallinen (s. 1947) Jyväskylän yliopiston rehtori

Aino Sallinen (s. 1947) Jyväskylän yliopiston rehtori

Henkilön nimi

Aino Sallinen (s. 1947) Jyväskylän yliopiston rehtori

Biografia

Aino Sallinen oli Jyväskylän yliopiston rehtori vuosina 1992–2012. Hän on sekä Suomen ensimmäinen puheviestinnän professori että Suomen ensimmäinen naisrehtori. Sallinen on myös suomalaisen yliopiston pitkäaikaisin rehtori.

Sallinen aloitti työt Jyväskylän yliopistossa vuonna 1975 edeten nopeasti assistentista lehtoriksi. Vuosina 1985–1987 hän oli vt. apulaisprofessori, 1987–1989 puheviestinnän vt. professori ja vuodesta 1989 professori. Sallinen toimi myös viestinnän laitoksen johtajana (1987–1992).

Jyväskylän Yliopistosäätiö maalautti Aino Sallisesta muotokuvan hänen 60-vuotispäivänsä kunniaksi vuonna 2007.

Teoksen tekijä

Marjatta Tapiola (s. 1951)

Marjatta Tapiola on valmistunut taidemaalariksi Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1974. Hän kuuluu sukupolvensa tunnetuimpiin taidemaalareihin, ja on saanut Pro Finlandia -mitalin ja Suomen Kulttuurirahaston palkinnon vuonna 2004 sekä kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2006. Marjatta Tapiola on myös arvostettu muotokuvamaalari, ja hän on tehnyt muotokuvia useista tunnetuista suomalaisista eri alojen vaikuttajista.
Teoskuvan valokuvaaja: Johan Knaus

Teoksen valmistumisvuosi

2007

Käytetty tekniikka

öljy- ja temperavärimaalaus