Erik Ahlman (1892–1952) Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun rehtori
Henkilön nimi
Erik Ahlman (1892–1952) Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun rehtori
Biografia
Erik Ahlman toimi Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun filosofian ja teoreettisen kasvatusopin professorina vuosina 1935–1948 sekä rehtorina vuosina 1940–1948. Jyväskylästä Ahlman siirtyi Helsingin yliopistoon käytännöllisen filosofian professoriksi vuonna 1948.
Erik Ahlman opiskeli yliopistossa pääaineinaan klassiset kielet ja kirjallisuus sekä sivuaineinaan teoreettinen filosofia ja suomen kieli ja kirjallisuus. Valmistuttuaan filosofian tohtoriksi vuonna 1919 Ahlman toimi klassisten kielten opettajana Turun ja Viipurin lyseoissa ja jatkoi samalla kielitieteen tutkimustyötä kuitenkin vähitellen suuntautuen filosofiaan. Viipurin lyseosta Ahlman siirtyi Helsingin yliopiston klassisten kielten apulaisprofessoriksi, ja vuonna 1935 hänet nimitettiin Jyväskylään edellisenä vuonna perustetun kasvatusopillisen korkeakoulun filosofian ja teoreettisen kasvatusopin professoriksi.
Erik Ahlmanin tuotanto jakautuu kahteen pääalueeseen, kielitieteelliseen ja filosofiseen, joista jälkimmäinen on laajempi. Hän oli kulttuurifilosofian ja fenomenologisen arvotutkimuksen edelläkävijä, joka toi fenomenologian ja psykoanalyysin suomenkieliseen tiedeyhteisöön. Ahlman oli laajasti arvostettu filosofi, mutta varsinaisia filosofioppilaita hänellä ei ollut. Filosofisessa tuotannossaan Ahlman käsitteli inhimillisten arvojen luonnetta ja totuudellisuutta sekä kulttuurin olemusta välineenä, jolla ihminen toteuttaa arvojaan. Hänen julkaisunsa Arvojen ja välineitten maailma (1920) ja Kulttuurin perustekijöitä (1939) ovat keskeisiä kulttuurifilosofisia teoksia.
Erik Ahlman opiskeli yliopistossa pääaineinaan klassiset kielet ja kirjallisuus sekä sivuaineinaan teoreettinen filosofia ja suomen kieli ja kirjallisuus. Valmistuttuaan filosofian tohtoriksi vuonna 1919 Ahlman toimi klassisten kielten opettajana Turun ja Viipurin lyseoissa ja jatkoi samalla kielitieteen tutkimustyötä kuitenkin vähitellen suuntautuen filosofiaan. Viipurin lyseosta Ahlman siirtyi Helsingin yliopiston klassisten kielten apulaisprofessoriksi, ja vuonna 1935 hänet nimitettiin Jyväskylään edellisenä vuonna perustetun kasvatusopillisen korkeakoulun filosofian ja teoreettisen kasvatusopin professoriksi.
Erik Ahlmanin tuotanto jakautuu kahteen pääalueeseen, kielitieteelliseen ja filosofiseen, joista jälkimmäinen on laajempi. Hän oli kulttuurifilosofian ja fenomenologisen arvotutkimuksen edelläkävijä, joka toi fenomenologian ja psykoanalyysin suomenkieliseen tiedeyhteisöön. Ahlman oli laajasti arvostettu filosofi, mutta varsinaisia filosofioppilaita hänellä ei ollut. Filosofisessa tuotannossaan Ahlman käsitteli inhimillisten arvojen luonnetta ja totuudellisuutta sekä kulttuurin olemusta välineenä, jolla ihminen toteuttaa arvojaan. Hänen julkaisunsa Arvojen ja välineitten maailma (1920) ja Kulttuurin perustekijöitä (1939) ovat keskeisiä kulttuurifilosofisia teoksia.
Teoksen tekijä
Tauno Miesmaa (1891–1980)
Tauno Olavi Miesmaa (vuoteen 1906 Messman) opiskeli Helsingin yliopiston piirustussalissa vuosina 1913–1918 ja yksityisesti Eero Järnefeltin opissa vuosina 1918–1923.
Alkuvaiheessa uraansa Tauno Miesmaa työskenteli pilapiirtäjänä, mutta myöhemmin hän keskittyi yksinomaan muotokuvien maalaamiseen. Kaiken kaikkiaan Miesmaan tuotantoon kuuluu noin 600 muotokuvaa. Miesmaalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1964 ja professorin arvonimi vuonna 1970.
Tauno Olavi Miesmaa (vuoteen 1906 Messman) opiskeli Helsingin yliopiston piirustussalissa vuosina 1913–1918 ja yksityisesti Eero Järnefeltin opissa vuosina 1918–1923.
Alkuvaiheessa uraansa Tauno Miesmaa työskenteli pilapiirtäjänä, mutta myöhemmin hän keskittyi yksinomaan muotokuvien maalaamiseen. Kaiken kaikkiaan Miesmaan tuotantoon kuuluu noin 600 muotokuvaa. Miesmaalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1964 ja professorin arvonimi vuonna 1970.
Teoskuvan valokuvaaja: Johan Knaus
Teoksen valmistumisvuosi
1950
Käytetty tekniikka
öljyvärimaalaus