Vuosina 1776-1805 toteutettiin Suomessa laaja sotilaskartoitus, ns. rekognosointikartoitus. Itärajalta lähtien Suomea kartoitettiin pohjois-eteläsuuntaisissa linjoissa. Kartoitus ulottui pohjoisessa ylimmillään Äänekosken seudulle saakka, mutta Päijänteen länsipuolella selvästi etelämmäksi. Koska kysymyksessä oli sotilastarkoituksiin tehtävä kartoitus, hahmoteltiin karttalehtiin hieman topografiaakin varjostuksia käyttäen: lokakuussa 1776 annetun työohjeen mukaan kartat tuli laatia niin tarkoiksi, että mikään sotilaallisesti merkittävä maastonkohta ei jäisi huomioimatta. Lisäksi ohjeessa mainittiin, että karttojen avulla sotapäällikön on kyettävä suunnittelemaan sekä hyökkäys- että puolustustoimet maastoa tuntematta. Tämän johdosta kartoissa kuvataan mm. tiestöä (myös talviteitä), vesireittejä, rustholleja, torppia ja pappiloita.

Aiemmin laadituista suomalaisista kartastoista poiketen, rekognosointikartat jaettiin karttalehtiin, jolloin eri pitäjiä kuvaavat kartat saatiin saumattoman yhteensopiviksi ilman, että karttalehtien koko suureni kohtuuttomasti. (ks. Kunkinkaan kartasto, 21). Lehtien koon määräsi piirustusarkin mitat (50,5 x 71 cm), mikä käytännössä tarkoitti sitä, että karttojen mittakaavaksi muodostui suunnilleen 1:40 000.

Karttojen pohjana on käytetty vanhempia geometrisiä karttoja, joissa esiintyneitä tietoja kartoittajat sekä täydensivät että korjasivat työskennellessään kentällä. Lisäksi kartoittajat ovat joissain tapauksissa käyttäneet paikallisten asukkaiden apua tiestön, maaston sekä paikkakunnan nimistön selvittämisessä.

Rekognosointikartat on julkaistu teoksessa Timo Alanen ja Saulo Kepsu, Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805 (SKS, 1989). Alkuperäiset kartat ovat arkistoituna Tukholmassa Ruotsin Sota-arkistossa, Krigsarkivetissa.

Teksti: Heikki Rantatupa & Antero Holmila