Rajankäynnit ovat olleet yhtenä karttojen tärkeimpänä tehtävä 1600-luvulta lähtien. Keskiajalla ja vielä 1500-luvulla maakuntien, pitäjien ja yksityisen omistuksen laillistamisessa turvauduttiin eri oikeusasteissa annettuun kirjalliseen rajapisteiden luetteloon, rajatuomioon. Valtakunnan raja piirrettiin karttapohjalle ensimmäisen kerran Täyssinän rauhan jälkeen 1595, ja sen jälkeen rajamuutoksista laadittiin säännöllisesti myös kartta. 1600-luvun alkupuolen maakirjakartoissa hahmoteltiin lähinnä kylän pelto- ja niittyomistukset, mutta vuosisadan loppupuolen tiluskartoissa myös kyläpiirin rajat. 1600-luvun maakunta- ja kihlakunnankartoissa käytiin lähinnä havainnointiin ja vakiintuneisiin nautintasuhteisiin perustuen läänien, kihlakuntien ja pitäjien rajoja. 1730-luvulla alkoivat säännölliset hallinnollisten rajojen kartoitukset. Vuosisadan keskivaiheilla syntynyt maantieteellinen pitäjänkartasto merkitsi entistä tarkempaa pitäjittäistä rajakartoitusta, ja se tarkentui vielä isojakotoimituksissa pitäjien ja jakokuntien rajojen määrittelyssä. Rajojen tarkka selvittäminen korostuukin erityisesti isojako- ja yleensä tiluskartoituksissa.  

Teksti: Heikki Rantatupa