Maanmittauslainsäädännön rakentamiskausi

Aluksi

Maanmittauksen laillinen pohja muodostui lukuisista 1600-luvun aikana annetuista asetuksista, jotka vähitellen tarkensivat mittausten ohjeistusta. Annetut uudet ohjeet ja säädökset eivät luonnollisestikaan aina kumonneet vanhoja, vaan niistä tuli myös ikään kuin lisiä vanhalle pohjalle.

1628

Varsinaisen alkusysäyksen maanmittaukselle antoi Kustaa II Aadolfin 4.4.1628 antama instruktio. Tämä asetus toimi koko valtakunnan maanmittauksen koulutuksen ja järjestämisen pohjana. Maanmittarin toimeen asetetun Anders Buren tuli toimittaa kuninkaalle synopsis eli kartta koko maan muodoista ja kaupunkien sijainnista, koska majesteetti niin mielellään sellaisen katseltavakseen omien suunnitelmiensa pohjaksi halusi. Tässä synopsiksessa tuli näkyä myös kylien ja pitäjien sijainti sekä pellot, niityt ja metsät. Erikoista on, että Buren olisi ollut vielä laskettava ja merkittävä, miten mitäkin olisi mahdollista parantaa. Huomattavaa on se, että jo tässä käy selvästi ilmi maanmittauksen erityisesti taloudelliset tarpeet. Toinen silmiinpistävä piirre on urakan valtavuus. Buren oppilaineen ei varmasti ole odotettukaan yksin selviävän työstä, vaan kyseessä on nimenomaan ollut kokonaisen maanmittauslaitoksen organisoinnin lähtölaukaus.

1633

Vuonna 1628 annettua instruktiota seuranneina vuosina nimitettiin maanmittareiksi uusia miehiä. Kuninkaallisen kollegion rooli kasvoi etenkin majesteetin vuonna 1632 tapahtuneen kuoleman jälkeen. Seuraavina vuosina annettiin maanmittauksesta ohjesääntöjä ja lisäyksiä, jotka voidaan tässä käsitellä yhdessä. Vuonna 1633 asetettiin useita mittareita virkoihinsa ja heidät määrättiin samalla mittaamaan joka kylän pellot ja niityt sekä merkitsemään maan laatu marginaaliin. Valmiit työt piti tuoda talvella Tukholmaan Laskukamariin. Valvonnan ja yhteyksien valtakunnan keskukseen piti siis olla säännöllistä ja ainakin kerran vuodessa tapahtuvaa.

1634

Kollegio antoi uuden ohjesäännön 2.4.1634. Merkittävää tässä oli pätevyyden hakeminen määräämällä, että muiden mittarien tuli tarkastaa jonkin maanmittarin seuraajaksi tulevan pätevyys. Seuraavan vuoden ohjeet olivat oleellisesti samanlaiset.

1636

Vuonna 1636 tarkennettiin, että piti merkitä kuinka paljon maata, peltoja ja niittyjä kullakin talolla oli. Vesistöjen nimet tuli merkitä karttoihin, samaten niiden sekä metsien ja soiden hyötykäyttöön kelpaavuus. Juuri tässä ohjeessa myös määrättiin karttasuunnan pohjoinen ylälaitaan ja puututtiin väritykseen. Pellot piti värjätä harmaalla, niityt ja ketoalueet vihreällä, suot keltaisella, vesistöjen reunat sinisellä, tosin virrat ja purot tummemmalla. Samaten kalliot määrättiin valkoisiksi, metsät tummanvihreiksi jne. Väritysohjeet olivat ensimmäiset varsinaiset määräykset tältä saralta ja kartoituksen jatkuessa värityskin kehittyi.

1642

Seuraava suurempi muutos maanmittaustoiminnassa tapahtui toukokuussa 1642, kun Peder Menlös nimitettiin maanmittauksen tarkastajaksi. Tällä haluttiin selkeästi parantaa mittausorganisaatiota ja saada sellainen virka, jonka haltija vastaisi kokonaisuudesta. Pidettyyn pääkirjaan oli koottava kylien ja pitäjien tiedot tarkasti numeroituina ja tarkastajan oli vielä vastattava kamarissa karttojen sitomisesta yhteen. Työmäärä oli melkoinen ja onkin selvää, ettei Peder Menlösillä ollut mitään mahdollisuuksia saada kaikkea tehdyksi.

1643

Vuoden 1643 maanmittausohjesääntö on hyvin merkityksellinen. Olihan se voimassa varsin kauan aina vuoteen 1688 saakka. Kamarikollegion ohjeessa 20.4.1643 maanmittarit määrättiin töihin heti keväästä alkaen. Peltojen ja niittyjen maanlaatu sekä metsän laatu piti selvittää ja vanhaan tapaan kalavedet, ulkoniityt ja –maat jne. Samaten piti mainita mahdolliset malmilähteet ja hyötykelpoiset vedet sijainteineen. Työt piti organisoida niin, ettei esim. satoa tuhottu kasvukauden aikana. Kruununmaat tuli erotella muista ja talollisille selvittää oikeat äyriluvut. Mittakaavojen vaadittiin kartoissa olevan samat. Kamarikollegio antoi samana päivänä toisenkin ohjeen karttojen tekemisestä, määräten siinä eri kohteiden merkitsemisestä. Jopa vanhat ”muinaismuistot” määrättiin kartalle. Lopuksi kollegio määräsi karttojen selitysosasta, jossa tuli olla tiedot ja selvitykset kartan kohteista ja siinä käytetyistä merkinnöistä. Kokonaisuudessaan ohjesääntö oli varsin pitkälle edeltävien kaltainen ja meni vain tarkennuksiin eri seikkojen kohdalta. Esimerkiksi värityksestä ei juuri annettu lisämääräyksiä. Taloudelliset tarpeet olivat edelleen hyvin olennaisesti esillä, mutta ohjeen puuttuminen muinaismuistoihin ja patsaisiin viittaa suurvalta-ajan tarpeeseen korostaa omaa suuruutta ja historiallista merkitystä. Vaatimukset karttojen oikeellisuudesta ja säännönmukaisuudesta taas osoittavat edelleen olleen selkeä tarve luotettavalle kartoitukselle ja halu parantaa mittaustoiminnan laatua.

Seuraavat vuosikymmenet

Seuraavina vuosikymmeninä ohjeistuksen antaminen oli varsin vähäistä, mutta niin kuihtui mittaustoimintakin. Maanmittausorganisaatio säilyi edelleen heikkona, mikä ei muutenkaan vähenevän toiminnan ohella ollut omiaan saamaan mittaustoimintaa kehittymään. Vasta 1680-luvun uudistukset toivat parannuksia muassaan.

Kun tarkastellaan tällä lainsäädännön ”rakentamiskaudella” annettuja sääntöjä, ei voi olla pohtimatta sitä, mitkä syyt olivat kartoitustoiminnan alkamisen taustalla. Lähinnä annetuista ohjeista voi päätellä tällä kaudella kartoituksen päätavoitteen olleen yleiskuvan saannin valtakunnasta. Mutta kuten edellä on jo tullut esiin, olivat tässä vaiheessa myös taloudelliset tarpeet esillä, vaatihan vahva talouden hoito myös tietoa valtakunnan todellisista taloudellisista resursseista. Myös sotilaalliset syyt varmasti painoivat kartoitustyöhön ryhdyttäessä. Sotilaallisia suunnitelmia tehtäessä oli nuorelle suurvallalle tarpeen saada kuva valtakunnasta, sen asutuksesta ja sopivista liikenneyhteyksistä. Nämä tiedot helpottivat myös mahdollisten vihollisten toiminnan arvioimista.

1680-luvulta alkava uudistusten kausi

Taustaa

Valtakunnan laajentumisen myötä taloudelliset ja sotilaalliset tarpeet kasvoivat maanmittauksellekin. 1600-luvun loppupuolella mittausten pääasialliseksi kysymykseksi nousi reduktion aiheuttamat vaatimukset käynnistää uudelleen maanmittaustoiminta. Tilusmittauksia tehtiin myös jotta selvitettäisiin, oliko vaihto- ja vastiketilojen kohdalla kruunu tosiaan saanut täydellisen korvauksen. Muuttuneet olosuhteet aiheuttivat mittaustarpeiden kasvun ja niinpä 14.2.1687 säädettiin, että maat ja niiden arvo tuli mitata tilusvaihtoja suoritettaessa. Mittaustoiminnan käynnistyttyä ei rajoituttu vain näihin kohteisiin vaan jatkettiin siitä, mihin aiemmin oli päästy.

1683

Kamarikollegio asetti lokakuussa 1683 tarkastajan tilalle maanmittaustirehtöörin, joksi nimitettiin Carl Gripenhielm. Gripenhielmin tehtäväksi tuli valvoa ja johtaa koko toimintaa. Hän sai pian apulaisia ja syntynyt kuninkaallinen maanmittauskonttori alkoi johtaa mittauksia. Konttori laajeni vähitellen ja 5.3.1688 Gripenhielmille määrättiin alitarkastaja. Samoihin aikoihin kruunu pelätessään karttojen joutuvan vääriin käsiin erikseen kielsi mittareita myymästä tekemiään karttoja.

1687

Seuraava huomattava edistysaskel mittaussäädösten ja –ohjeiden saralla oli tirehtööri Gripenhielmin maanmittareille 20.4.1687 lähettämä kirje. Tärkeimmäksi kirjeessä muodostui siihen liitetty lista erikoismerkeistä, joita tuli käyttää eri karttakohteita piirrettäessä. Tuossa listassa, joka tosin koski lähinnä ns. maantieteellisiä mittauksia, oli varsin kattavasti säädetty merkeistä tapulikaupungeista aina soihin asti.

Koulutus ja ammattitaito oli katsottu tarpeelliseksi jo aiemmin. 1680-luvulla päästiin tässäkin suhteessa asetuksellisesti pidemmälle. Kruunu päätti vuonna 1687, että tirehtöörin tuli tutkia kaikkien maanmittarien ammattitaito. Virassa olleet maanmittarit eivät pitäneet määräyksestä ollenkaan, eivätkä olleet halukkaita suorittamaan tutkintoa. Seuraavana vuonna kruunu määräsi tirehtöörin ottamaan yhteyttä Uppsalan, Turun, Lundin ja Pärnun akatemioihin, jotta niissä järjestettäisiin opiskelijoille erityisesti maanmittauksessa tarvittavien matemaattisten taitojen opetusta. Pohja maanmittauksille oli Gripenhielmin toiminnan alkuvuosina vahvistunut huomattavasti ja sen merkitys oli jälleen kunnolla ymmärretty. Toiminta oli 1680-luvulla edellisiin vuosikymmeniin nähden huomattavasti vireämpää.

1688

Vuonna 1688 annettiin uusi, laaja maanmittausohjesääntö, joka korvasi aiemmat säädökset. Monilta kohdiltaan kyseessä on vain aikaisempien säädösten koontia, vahvistusta ja täydentämistä, joten tässä yhteydessä ei ole tarvetta käydä asetusta läpi kuin oleellisilta osiltaan. Peltoja mitattaessa tuli merkitä esim. pisteviivalla maanlajit, laskea tynnyrinala 14 000 ruotsalaisen neliökyynärän mukaan, erotella mahdolliset kummut ym. pelloilta ja merkitä viljelytapa. Niityt tuli mitata ja määrittää samaan tapaan. Myös näiden kohdalla piti vielä määrittää vuosituotto. Kuten jo Alfred A. Gustafsson on huomauttanut, puututtiin metsiin vasta tässä asetuksessa. Ne tuli mitata muiden kanssa samaan aikaan ja niissä oli metsätyyppi merkittävä maanlaadun ja hyötykäyttöön kelpaavuuden ohella.

Vanhojen karttojen poikkeavat mitat oli katsottu valitettavan ongelmalliseksi seikaksi. Olihan selvää, että vertailu ja arviointi oli vaikeaa ellei jopa mahdotonta, mikäli karttojen mittayksiköt poikkesivat huomattavasti toisistaan. Niinpä säädettiin käytettäväksi pohjana ruotsalaista peninkulmaa, joka oli pituudeltaan 18 000 kyynärää. Mittakaava, joka sekin oli vaihdellut, päätettiin asettaa Scala Stockholmensikseksi, joskin sitä sai tarpeen mukaan jakaa. Maanmittausohjesäännöissä huomio kiinnittyy niissä vieläkin monissa seikoissa jatkuneeseen tapaan keskittyä varsin pikkutarkkoihin piirteisiin. Kokonaisuudesta näkyy selvästi kiinnostuksen kohdistuneen seikkoihin, joilla voisi olla merkitystä kruunun taloudellisille toimenpiteille. Maanlajit ym. oleellisesti vaikuttivat tuottoon ja oikeat tiedot niistä ja rajoista mahdollistivat realistisesti arvioidun verorasituksen kohdistamisen tilalle. 
Ohjesäännön vaatimus yhtenäisistä mitoista ja painoista ei näytä toteutuneen, sillä kollegio valitti asiasta jo seuraavana vuonna tirehtöörille. Se vaati tirehtööriä valvomaan töiden laatua ja sitä, että maanmittarit todella ottaisivat käyttöön oikeat menetelmät.

1690

Vaikka ohjeistus ja organisaatio oli vahvistunut, ei mittaustoiminta muutenkaan edennyt toivotulla tavalla. Kesällä 1690 tirehtööri Gripenhielm lähetti kirjeen kaikille maanmittareille. Tuossa kirjeessään hän vaati mittareita suorittamaan heille määrätyt työt, kuten verollepanot ja tiluskatsastukset, vihdoinkin loppuun. Johtaja vaati samalla mittareilta selvitystä keskeneräisistä töistä. Syksyllä kruunukin koetti saada mittauksiin vauhtia päätöksellään, jossa se korosti tirehtöörin asemaa ja valtaa johtaa koko maanmittaustoimintaa. Kartoitustyön tulokset olivat siis aiheuttaneet tyytymättömyyttä, annettuja tavoitteita ei ollut saavutettu riittävän hyvin. On epäselvää oliko kaikkien valitusten taustalla kollegio tai kruunu, vai oliko johtaja Gripenhielm itse aktiivinen. Joka tapauksessa ilmeistä oli, että maantieteelliset mittaukset (siis kihlakuntien ja valtakunnan yleiseen ilmeeseen keskittyvä kartoitus) eivät olleet edenneet toivotulla tavalla ja kokonaiskuva valtakunnasta oli siis yhä epätyydyttävä.

1690-luvun alku

Elokuussa 1691 annetulla tirehtöörin säädöksellä säädeltiin lähinnä maanmittauskonttorin toimintaa ja virkoja. Maanmittauksen suhteen tässä uudelleen vahvistettiin karttojen luovuttamisesta ja tarkastamisesta annetut ohjeet, kuten myös maanmittarien tutkintovaatimus. Määräys kosketti myös karttojen arkistointia ja maakirjoihin koottavia tietoja. Kruunu puuttui taas vuonna 1693 päätöksellään maanmittaustoimintaan vaatimalla yksityishenkilöiden hallussa olevia karttoja konttorin haltuun.

1694

Pitkän työn tehnyt Gripenhielm kuoli äkillisesti 12.9.1694. Seuraaja oli oppinut mies, sotaviskaali, matematiikan professorina Tartossa toiminut ja aateloitu Johan Transkiöld, joka sai valtakirjansa 29. syyskuuta 1694. Transkiöld antoi nopeasti ohjeet diaarioille, joissa täytyi tarkkaan merkitä oikeisiin kohtiin, mitä milloinkin oli tehty missäkin, samoin kuin piti määritellä valmistuneet kartat ja veroluvut. Kruunu vaati keväällä 1695 tarkennuksia karttoihin ja niinpä Transkiöld huhtikuun yhdeksännen päivän kiertokirjeessään määräsi maantieteellisiin karttoihin merkittäväksi teiden määräpaikat, selkeitä kiintopisteitä sekä ainakin naapuripitäjien kirkkojen ja läheisten majatalojen sijainnin. Tarkempia lisämerkintöjä sai mieluusti myös tehdä. Transkiöld, samoin kuin kruunu, jatkoi ohjeiden jakamista varsin ahkerasti jatkossa. Jopa niin ahkerasti, että Gustafsson on katsonut hänen rasittaneen turhaan omia alaisiaan.

Pohdintaa

Vuosi 1688 oli melko huomattava vuosi geometristen mittausten osalta, annettiinhan silloin niitä koskeva uusi ja tarkennettu ohjeistus. Onkin hyvin mahdollista, että uusi ohjeistus geometrisia mittauksia varten annettiin siitä syystä, että katsottiin voimassa olleiden asetusten pohjalta tehtyjen karttojen olevan tietomäärältään riittämättömiä tai muuten puutteellisia. Toisaalta tähän syyhyn saattaa viitata myös melko usein toistunut valitus karttojen huonosta laadusta.

1600-luvun loppupuolen maanmittaussäädöksiä tarkasteltaessa näkyy niissä keskittyminen taloudelliseen puoleen ja etenkin kruunun ja sen tulojen kannalta tärkeimpiin kohteisiin. Verotuksen tarpeet olivat nousseet esiin ja reduktio oli näissä oloissa merkittävä vaikutin. Kruunu oli kiinnostunut paitsi sen hetkisten verotulojen saannin realistisuudesta, myös siitä kuinka maan taloudellista tilaa voitaisiin kohottaa. Taloudelliset parannukset olisivat vahvistaneet valtakunnankin asemaa ja suurvalta vaati vakaata taloutta. Toinen huomioitava seikka on kruunun puolelta kasvanut vaatimus yhdenmukaisuuteen ja sen myötä pyrkimys puuttua havaittuihin epäkohtiin. Lopputulos ei tosin ollut pitkään aikaan toivottu. Yksi selitys tälle lienee se, että tässä vaiheessa jo matemaattisen koulutuksen saaneiden ja sikäli pätevien maanmittareiden oletettiin olevan myös taloudellisissa kysymyksissä eräänlaisia joka paikan asiantuntijoita, jotka kykenivät arvioimaan seudut ja niiden resurssit objektiivisesti oikein. Tämä oli varmasti liikaa vaadittu.

Lähteet

Ekstrand 1901: Ekstrand, Viktor, Samlingar i landtmäteri. Första samlingen, Instruktioner och Bref 1628 – 1699. Isaac Marcus’ Boktr.-Aktiebolag. Tukholma.

Gustafsson 1933: Gustafsson, Alfred A., Maanmittarikunta ja mittaustyöt Ruotsinvallan aikana, teoksessa Suomen maanmittauksen historia, Osa 1 Ruotsinvallan aika, 1933. WSOY. Porvoo.

Kostet 1995: Kostet, Juhani, Cartographia urbium Finnicarum: Suomen kaupunkien kaupunkikartografia 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa. Sarjassa Monumenta cartographica septentrionalia. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys. Pieksämäki.

 

Teksti: Erkki Seppänen