1700-luvulla Suomesta tehtiin kaksi koko silloista alueta käsittävää kartastoa. Ensimmäinen niistä oli vuonna 1775 valmistunut Eric Wetterstedtin kartasto, joka jäi painamattomaksi laitokseksi. Huomattavasti tunnetummaksi muodostui ruotsalaisen vuorikollegion johtajan, vapaaherra Samuel Gustav Hermelinin omalla kustannuksellaan julkaisema painettu kartasto vuosisadan lopulla. Kartaston kaikki kartat suunnitteli ja piirsi suomalainen Carl Petter Hällström. Hermelinin kartasto ilmestyi vuosina 1798-99, ja siihen sisältyi yleiskartan lisäksi viiden Suomen maaherrakunnan, Turun ja Porin, Uusimaa-Häme-Kyminkartanon, Savon ja Karjalan, Vaasan sekä Oulun, kartat. Näistä neljän ensimmäisen mittakaavana oli 1:540 000 ja Oulun maaherrakunnan kartan mittakaavana 1:750 000. Kartasto ilmestyi sopivasti Suomen sodan alla, ja sitä käyttivät sotilaallisissa operaatioissa sekä ruotsalais-suomalaiset että venäläiset joukot. Kartoissa oli muutamia piirteitä, jotka erottivat ne useista aiemmin tehdyistä yleiskartoista: vuorijonoja ei enää juurikaan käytetty vedenjakajien kuvaajina, niitä varten tarkastettiin monia aiemmin Suomen karttoihin merkittyjä tietoja sekä määriteltiin aiemmin merkitsemättömien paikkojen sijainteja. Hermelinin kartat olivat käytössä aina 1800-luvun puoliväliin saakka, jolloin uusiin maanteiteellisiin mittauksiin perustuvat yleikartat syrjäyttivät ne.

Teksti: Heikki Rantatupa ja Kirsi Nieminen