Gangius, Olof Mårtensson (1600-luvun alkupuoli) (Henkilö)

Henkilö

Gangius, Olof Mårtensson (1600-luvun alkupuoli)

Biografia

Olof Gangius on syntynyt luultavasti Gagnefin pitäjässä Taalainmaalla. Gangius oli yksi valtakunnan kuudesta ensimmäisestä maanmittarista, jotka nimitettiin vuonna 1628, ja siis Anders Buren henkilökohtainen oppilas. Sai määräyskirjan kamarikollegiolta 19.7.1633 Suomen maanmittariksi, ja oli siis Suomen ensimmäinen vakinainen maanmittari. Kesäkuun 19. päivä hän oli saanut yhdessä valtakunnan muiden maanmittareiden kanssa tarkennetut ohjeet, miten mittaukset maakunnissa oli toimitettava. Suomeen Gangius saapui 22.7. samana vuonna "kahden hevosen ja muun tarpeellisen välineistön" kanssa. Gangiuksen päätehtävä oli kartoittaa Suomen kaupunkeja. Varmuudella Gangiuksen töiksi voidaan laskea Turun kaupunkikartta vuodelta 1634 sekä hieman myöhempi Viipurin kartta. Näissä molemmissa kaupungeissa tiedetään Gangiuksen oleskelleen 1630-luvun lopulla. Mainittava on, että kartoitustyön aloitteentekijänä molemmissa Suomen vanhimmissa kaupunkikartoissa oli Pietari Brahe, joka myöhemminkin teki kartoitusaloitteita mm. Kajaanin läänistä.

Lähdeteos

Svenska lantmätare s. 214, n:o 2619; Samling i lantmäteri, n:o 5; Kostet, s. 38-42; Vaajakallio 1929, s. 1).