Alfred Oswald Kairamo

Aineisto

Henkilön nimi

Alfred Oswald Kairamo

Biografia

Oswald Kairamon vanhemmat olivat rehtori, professori Alfred Kihlman ja Hilda Vilhelmina Augusta Forssell. Isä Kihlman oli aikansa merkittävä talousvaikuttaja. Poika Oswald Kihlman, joka vaihtoi 1906 nimensä Kairamoksi, väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1883. Hän avioitui vuonna 1897 Anna Brusilan kanssa.

Kairamo valittiin Helsingin yliopiston kasvitieteen ylimääräiseksi professoriksi, missä tehtävässä hän toimi 1897–1903. Kairamo pettyi kuitenkin akateemisen maailman uramahdollisuuksiin ja siirtyi pian politiikkaan.

Kairamo oli liittynyt fennomaaniseen liikkeeseen jo 1890-luvulla. Hänen erityisenä kiinnostuksen kohteenaan oli osuustoiminnan kehittäminen Suomessa ja muut taloudellis-sosiaaliset uudistukset. Hän toimi senaatin talousosaston ja maanviljelystoimituskunnan päällikkö 1903–1905. Sittemmin myös kansanedustajana (suomp, kok.) toiminut Kairamo omisti lisäksi kartanon Hattulassa.

Lähteet

Häikiö, Martti: Kairamo, Alfred Oswald. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 26.2.2019); Veli-Matti Autio, Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899: Alfred Oswald Kihlman. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/henkilo.php?id=19918>. Luettu 26.2.2019.

Syntymäpäivä

4.10.1858

Kuolinpäivä

29.7.1938

Syntymäpaikka

Pietarsaari

Kuolinpaikka

Hattula

Asema tai ammatti

Kasvitieteen professori, senaattori, kansanedustaja, osuustoiminta- ja teollisuusmies

Sukunimi

Vuoteen 1906 Kihlman

Henkilöstä lisää

Linkitetyt aineistot

Suodata kentän mukaan

Suhde
Nimeke Kentän näytettävä nimi Tyyppi
Luonnontiede (yleisesti) Aineistoon liittyy Teksti
Colleague Of
Nimeke Kentän näytettävä nimi Tyyppi
Tor Carpelan Kollega Henkilö
Ivar August Heikel Kollega Henkilö
August Tötterman Kollega Henkilö
Ernst Gustaf Palmén Kollega Henkilö
Axel Olof Freudenthal Kollega Henkilö