Ernst Gustaf Palmén
Aineisto
Henkilön nimi
Ernst Gustaf Palmén
Biografia
Professori Ernst Gustaf Palmén oli oman aikansa tunnettuja suomalaisuuspoliitikkoja ja järjestöaktiiveja. Hän kuului Minerva-osakeyhtiön osakkaisiin.
Isä Johan Philip Palmén oli vapaaherra, yliopiston sijaiskansleri ja oikeustieteen professori. Äidin, Adolfina Fredrika Emilia Sallménin puolelta hän oli Bonsdorff-sukua. Palmén avioitui vuonna 1881 Ida Amalia Arppen, tehtailija Nils Ludvig Arppen tyttären kanssa, ja perheeseen kuului neljä poikaa.
E. G. Palmén valmistui ylioppilaaksi 1866, filosofian maisteriksi 1873 ja tohtoriksi 1877. Hän toimi yliopiston Pohjoismaiden historian ja valtiotieteen dosenttina 1877–1884, Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden (vuodesta 1903 Suomen ja Skandinavian historian) vt. professorina 1882–1884 ja professorina 1884–1911.
Palmén loi tilastotietojen varaan tutkimustaan rakentaneen talous- ja sosiaalihistoriallisen koulukunnan. Hän innoitti myös kansantaloudellista tutkimusta.
Palmén toimi ritariston ja aatelin edustajana valtiopäivillä 1877–1885, pappissäädyn edustajana vuosina 1888–1906, Suomalaisen Puolueen kansanedustajana (Uudenmaan läänin / Kuopion läänin itäinen vaalipiiri) 1907–1909, eduskunnan toisena varapuhemiehenä 1907, Suomen Pankin pankkivaltuusmiehenä (1905–) ja puheenjohtajana (1907–). Hänelle myönnettiin valtioneuvoksen arvonimi vuonna 1910.
E. G. Palmén kirjoitti aikakauslehti Valvojaan, oli sen perustajajäsen, toimituskunnan jäsen ja lopulta päätoimittaja vuosina 1887–1891. Hän oli perustamassa Kansallis-Osake-Pankkia (KOP), Vakuutusyhtiö Suomea ja Vahinkovakuutusyhtiö Pohjolaa. Hän oli myös tietokirjasarja "Oma maan" toimituskunnan jäsen 1907–1911.

Lähteet
Veli-Matti Autio, Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899: Ernst Gustaf Palmén. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/henkilo.php?id=18564>. Luettu 26.2.2019; Väisänen, Maija: Palmén, Ernst Gustaf. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 26.2.2019).
Syntymäpäivä
26.11.1849
Kuolinpäivä
3.12.1919
Syntymäpaikka
Helsinki
Kuolinpaikka
Helsinki
Asema tai ammatti
Historiantutkija, vapaaherra, professori ja valtioneuvos
Henkilöstä lisää
Kollega
Kokoelmat
Linkitetyt aineistot
Suodata kentän mukaan
Nimeke | Kentän näytettävä nimi | Tyyppi |
---|---|---|
![]() |
Aineistoon liittyy | Teksti |

Kollega | Henkilö |
![]() |
Kollega | Henkilö |
![]() |
Kollega | Henkilö |
![]() |
Kollega | Henkilö |
![]() |
Kollega | Henkilö |
![]() |
Kollega | Henkilö |