Runoilija Isa Aspin veli Edvard Asp, myöhemmin Merikari, syntyi Puolangalla 2.4.1869. Hän valmistui ylioppilaaksi Oulun Suomalaisesta Yksityislyseosta erinomaisin arvosanoin vuonna 1890. Vuosina 1901–1903 hän opiskeli Helsingissä Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa.

Edvard Merikari työskenteli aluksi kotiseudullaan Puolangalla maanviljelijänä. Vuosina 1895–1901 hän toimi eri paikkakunnilla muun muassa opettajana. Sittemmin hän työskenteli Uuden Suomettaren toimittajana. Myöhemmin Merikari muutti Amerikkaan ja jatkoi toimittajanuraansa siellä amerikansuomalaisissa lehdissä vuosina 1907–1912.

Amerikasta palattuaan Edvard Merikari toimi Suomen Lähetysseuran kustannusliikkeen päätoimisena hoitajana vuosina 1912–1917. Sen jälkeen hän oli valtioneuvoston kirjapainon kirjanpitäjänä vuosina 1917–1936 mutta jatkoi samalla sivutoimisena työtään Suomen Lähetysseuran palveluksessa. Hän työskenteli myös sanomalehti Kalevan avustajana. Ansioistaan talouselämän saralla Edvard Merikarille myönnettiin kamreerin arvonimi.

Edvard Merikari oli naimisissa kahdesti. Jäätyään ensimmäisestä avioliitosta leskeksi hän avioitui toisen vaimonsa kanssa 31.12.1931. Seitsemän vuotta myöhemmin, joulukuussa 1938, hän muutti vaimoineen Iin Asemakylään.

Edvard Merikari oli perinyt sukunsa kirjallisen lahjakkuuden. Amerikassa asuessaan hän kirjoitti kirjat Valkoista orjuutta vastaan ja Kuvauksia Suomesta. Lähetysseuran kustannusliikkeen toimessa ollessaan häneltä syntyi seitsemän hengellistä kirjaa. Merikari oli myös runoilija, jonka runojen teemat olivat paljolti isänmaallisia ja hengellisiä. Tunnetuimpia hänen runoistaan lienee Kaltiossa vuonna 1952 julkaistu Wanahan Oulun kuva. Hän sävelsi joitakin omia runojaan ja sepitti sävellyksen myös sisarensa Isa Aspin tunnettuun Aallon kehtolaulu -runoon. Edvard Merikarin kirjallinen tuotanto kokonaisuudessaan on kartoittamatta. Tiedetään kuitenkin hänen runojaan julkaistun lehdissä jo 1890-luvulla, kenties jo aiemminkin.

Iissä viettäminään eläkevuosina Merikarilla riitti aikaa kirjoittamiseen. Hän kirjoitti ahkerasti muun muassa kotiseutuaiheisia, paikallis- ja henkilöhistoriaa käsitteleviä kirjoitelmia esimerkiksi kalentereihin, aikakauskirjoihin ja sanomalehtiin, kuten Kalevaan. Merikari tunsi henkilökohtaisesti monia aikansa merkkimiehiä ja muisteli heitä kirjoituksissaan. Hän kirjoitti Iin-vuosinaan myös runsaasti runoja, jotka olivat pääosin tilapäisrunoutta, kuten merkkipäivä- ja juhlarunoja sekä runoja iiläisistä ja yli-iiläisistä henkilöistä.

Edvard Merikari kuoli 8.5.1953 Iissä. Hänet haudattiin 17.5.1953 Helsinkiin.

Vanhemmat

Puoliso

Lähdeluettelo

Katso myös (ulkoinen linkki)