Kutsu taistohon

Kutsu taistohon Kirjoittanut Isa Asp

Maailmassa raivoaapi

sota alinomainen,

kunnes valo vallan saapi

yli öisen pimeyden.

Pimeydellä vielä valta

suuri Suomenmaassa on,

kunnes pilvipeitteen alta

koittaa päivä sumuton.

Ylös, Suomen nuoret naiset!

Lähtään mekin taistohon!

Vaikk’ on voimat vajavaiset.

ehkä apuna ne on.

Kyllä kutsumus on suuri –

lähtään matkahan nyt vaan!

Pimeyden jäykkä muuri

kerran maahan kaadetaan.

Valon lippunen jo liehuu,

kutsuu sodan kunniaan.

Veri urhon rinnass’ kiehuu,

neiden posket punottaa,

sydän hehkuu, silmä loistaa,

liehuessa lippusen –

suokoon Luoja hänen poistaa

Suomestamme pimeyden!

Onnee sulle, sointusalle

kielellemme ainian!

Julista jo maailmalle

ajan tulleen armahan.

Ajan, jona arvon kantaa

riennot ihmishenkien,

ajan, joka voiton antaa

valon sotaurhoillen!

Siis sä, Suomi, pääsi nosta

muiden maiden rinnalla!

Itsellesi maine osta

hikes, veres hinnalla!

Vielä kerran päivän koitto

valkeneepi Suomelle.

Sodan päättyessä voitto

tunnustetaan valolle.

Armoo valon lähtehestä

anokaamme ainian!

Muutoin intomme ei kestä:

pimeys vie valtikan.

Kyllä vastuksemme voittaa

lempi, väsymätön työ.

Kyllä aamu kerran koittaa,

vaikka synkkä viel’ on yö!

Lähde: Krohn, Helmi 1912: Isa Asp: nuoren pohjalaisen runoilijaneidon elämäntarina. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.